Nyt viikonloppuna tuli kokeiltua Painonvartijoiden sivuiltakin löytyvää mansikkakääretorttua.

Kopioin sen ohjeen nyt myös tähän.Toivottavasti eivät Painonvartijoissa pahastu.

Mansikkakääretorttu

Annosta | 16
Pisteitä/annos | 2,0
Pisteitä/ohje | 30,5

Valmistusaineet
4 kananmunaa
0,75 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
1 rkl sokeria
1 rkl korppujauhoja
0,5 L mansikoita tai muita marjoja
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 dl vähärasvaista marjajogurttia (rasvaa max 1 %)
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Ohje
1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Levitä leivinpaperi pellille.
2. Riko kananmunat yksitellen ensin lasiin. Kaada kananmuna lasista kulhoon. Näin varmistut, ettei kananmuna ole pilaantunut ja saat helpommin mahdolliset kuorenpalaset pois kananmunan joukosta. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi sähkövatkaimella noin 10 minuuttia. Vaahto on hyvää, kun nostat sammutetun vatkaimen vaahdosta ylös ja vaahdon pinnalle jää hetkeksi vaahtohuippuja.
3. Sekoita leivinjauhe, vehnäjauhot ja perunajauhot keskenään ja lisää ne siivilän läpi kananmunavaahtoon. Sekoita varovasti sekaisin tasaiseksi taikinaksi eli jauhoja ei saa näkyä kulhon pohjalla. Älä kuitenkaan vatkaa jauhoja vatkaimella sekaisin.
4. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi.
5. Paista uunin keskiosassa noin 8 minuuttia, kunnes taikinan pinta ja reunat ovat ruskistuneet kevyesti. Ota kakkulevy pois uunista.
6. Repäise uusi pala leivinpaperia ja levitä se pöydälle. Ripottele sille sokeri ja korppujauhot. Kumoa uunista otettu torttupohja tälle paperille ja poista paistopaperi pinnalta. Jos se ei lähde helposti, kostuta paperia kevyesti kostealla talouspaperilla pyyhkien.
7. Valmista täyte. Sekoita paloitellut mansikat, rahka, jogurtti ja sokerit keskenään. Levitä seos jäähtyneelle torttupohjalle.
8. Kääri torttu pitkältä sivulta rullalle. Käännä sauma käärön alle, kääri leivinpaperiin ja anna makujen tasaantua jääkaapissa noin 15 minuuttia.

 

Täyte tässä oli ihan hyvää, mutta tuo kääretortun pohja oli kyllä niin kuiva, että tuntu et jää kitalakeen kiinni. Aattelin et testaan tän täytteen vakkari suklaakääretorttu ohjeeseeni ja katon miltä se maistuu. Täytyy myös kattoo pisteet siihenkin tietty uusiks.