Tästä lähtee sitten tämä blogi alkuun. Nyt aloitetaan ruokaremontti, jonka on tarkoitus kestää koko loppu elämä.

Syy tän blogin perustamiseen on siinä et mun olis tarkotus saada ainakin 10kg mieluummin 20kg pois ennen kuin helmikuussa tulee täyteen 30-vuotta. Olis paljon kivempi aloittaa uusi kymmenluku hoikkana uutena minänä. Varsinaisesti aion aloittaa ruokapäiväkirjan, liikunnan ja muutkin mietteet ens lauantaista jolloin aion astua taas ties kuinka monennen kerran sisään Painonvartijoiden ovesta. Se on se ainoa ratkaisu jonka olen keksinyt painoni alas saamiseen. Omaa syytä on sitten ollut se että olen luovuttanut liiankin helposti junnailu jaksojen jälkeen enkä ole löytäny uutta puhtia jatkaa. Nyt on kuitenkin elopainoa kertyny 80kg hujakoille joka on 161cm varteeni liian paljon. Huomaan hengästyväni koirien kanssa ihan hirveesti ja aineenvaihdunta on huonompi kuin ennen. Myöskin polven ja selän kunnossa pysymisen vuoksi olisi syytä tehdä jotain. Joten se on nyt eikä myöhemmin kun on otettava itseänsä niskasta kiinni. Halusin myös tehdä julkisen blogin, jotta loisin itselleni "ulkoisia paineita" jatkaa painonpudotusta vaikka välillä vähän junnailisikin.